Tanssilajit: Hip Hop Koreografia, Nykytanssi, Vogue
Olen kotoisin pienestä kylästä Pohjois-Suomesta, jossa tanssikoulua ei ollut lähimaillakaan. Onneksi oli alakoulun ope Irma, joka kokosi ryhmän ja opetti meille tanhutytöille kansantanssia sekä yläkoulun liikunnan ope Pirjo, jolta opimme baletin ja jazzin perusteita. Nämä kaksi opettajaa sytyttivät minussa tanssi-innostuksen ja lukioiässä aloinkin jo koota omia tanssiryhmiä, tehdä koreografioita ja esiintyä kylän tapahtumissa.
Valmistuin tanssijaksi tanssin koulutus Riveria Outokummusta vuonna 2009, jonka jälkeen olen toiminut päätoimisesti tanssinopettajana Joensuun seudulla. Olen myös suorittanut Jyväskylän yliopiston tanssipedagogiikan erikoistusmisopinnot.
Tanssissa keho, mieli, tunteet ja musiikki yhdistyvät yhdeksi ainutlaatuisen voimakkaaksi ilmaisun muodoksi. Esitysten tekeminen on se mikä minut opettajana sytyttää. Se on minulle yhteisöllisyyttä, jakamista, kommunikaatiota, luovaa inspiraatiota ja taiteellisia elämyksiä – niin oppilaiden kuin näytösyleisön kanssa. Minulle on tärkeää, että tanssiminen tuntuu ja herättää tunteita. Tanssi on meidän jokaisen ytimessä. Sukelletaan sinne ja päästetään luova energia valloilleen!